Päivä viilenee illan tullen

Dagen svalnar mot kvällen...
Drick värmen ur min hand,
min hand samma blod som våren.
Tag min hand, tag min vita arm,
tag mina smala axlars längtan...
Det vore underligt att kännä,
en enda natt, en natt som denna,
ditt tunga huvud mot mitt bröst.

Edith Södergran: Dikter (1916)

*

Voiko kielen oppia lukemalla lempirunoilijaansa?

Kirjallisia puuhia

--- romaanimuoto oli huipentunut avioliittojuoneen eikä ollut koskaan toipunut sen katoamisesta. --- Sukupuolten välinen tasa-arvo, naisten kannalta hieno juttu, oli ollut paha juttu romaanille. Ja avioero oli mitätöinyt sen tyystin. Mitä väliä sillä olisi, kenen kanssa Emma menee naimisiin, jos hän voisi myöhemmin hakea avioeroa? Miten avioehdon olemassaolo olisi vaikuttanut Isabel Archerin ja Gilbert Osmondin avioliittoon? Saunders oli sitä mieltä, ettei avioliitolla ollut enää mitään merkitystä, eikä ollut romaanillakaan.

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia (Otava 2011)

Naimapuuhia on kirja, josta olisi paljon sanottavaa. Mutta sen kaiken sanominen saisi tämän merkinnän muistuttamaan romaanianalyysia ja tämän blogin vaikuttamaan muka kirjallisaiheiselta.

Avioliittoromaani ajasta, jolloin avioliitto on menettänyt merkityksensä. Romaani rakkaudesta, sen puutteesta, toteutumisesta ja toteutumattomuudesta. Kipeästä sydämestä ja tarinan monista puolista. Henkisyydestä, jumalan etsimisestä. 80-luvusta, vähän 50- ja 60-luvuistakin. Amerikasta, Euroopasta, Intiasta.

Joka sivulla janosin tarinan seuraavaa käännettä, ja sittenkin hidas lukurytmi tuntuu sopineen tälle kirjalle. Se on saanut jyllätä väliaikoina päänsisäisesti. Nyt en sano enempää, turvaudun toiseen lainaukseen. Minun silmiini kyyneleet löysivät ihan oikeastikin:

Hänen silmänsä täyttyivät, mutta niin kauan kuin hän räpytteli tarpeeksi nopeasti, kyyneleet eivät pudonneet. Vaikka hän vihasikin litiumia, tässä se oli ystävä. Leonard tunsi, että valtava surullisuuden hyökyaalto odotti päästäkseen jyräämään hänet. Mutta näkymätön muuri esti todellisuutta sattumasta täydellä iskuvoimalla.


Jälkikäteen lisätty huomautus: Pakko vielä todeta; mikä loppu, mikä lopetus! Täydellinen. (Monet osaavat tehdä hienon alun, mutta kyetä lopettamaan näin. Se on suuri taito.)

***

On kesä.

On aurinkoihottumaa, aurinkolasit ja aftersun.

On nokkosta pakkasessa ja hyvä mieli ystävän viikonloppuisesta kyläilystä. Nokkostalkoista.

On metallisaari ja puisto ja kaikki voikukat (auringonkukat, sanoo Leijonamieli). En ennen tiennyt, millaista on saada lapsen itse poimima kukkakimppu; "äiti, minä poimin auringonkukkia sinulle", nyt tiedän.

On ihan uudenlainen armollisuus, löytynyt itselle, pitkän prosessin jälkeen. Hentoinen, sellainen, jota ruokitaan kuiskaamalla omaan korvaan pieniä kivoja sanoja, katso, miten kauniit keltaiset kukat sait, äitinä, sinä ansaitset ne.

***

Tämä on sarja.

Sen nimi on: Sama peili. Sama kamera. Sama ilme. Sama verho taustalla. Hiukset vain lyhenee.

(Tykkään tästä mallista; leikkaan sen itse kymmenessä minuutissa ja jos se on aamulla pörrössä, ei haittaa, näyttää vain enemmän keesiltä.)

*

Vaahdottuani, ettei trikoo oo mun juttu, en ole muuta ommellutkaan kuin trikoota. (No kun se saumuri on kerrankin esillä...) Pari aika hauskaa pussikkahousua myynnissä ompelimon puolella. (Vinkkilinkki.)

Reissupoiminnat

Kengät ja huivit saivat huilata portaalla, perillä oli helle. Tuutikki tonki kukkapenkkiä mummon opastuksella ja maailman kaunein puu, verivaahtera, kukki. Oli helppoa olla, en olisi pois lähtenyt ollenkaan. Tämä viikko on tuntunut yhdeltä pitkältä maanantailta, tahmaiselta, hitaalta ja luotaantyöntävältä. Onneksi kesä on täällä, ja nämä päivät taipuvat viikonlopuksi pian. Saatamme päästä kahdestaan elokuviin, ja ystäväkin on tulossa kylään...

Kellariompelimo

Olen puuhastellut Kellariompelimon parissa. Fyysisen kellarin ollessa vielä remontoimatta, tein virtuaalisen TÄNNE. Kurkkaa, sinne pääsivät esille kuvat hääpuvusta, jonka valmistumisesta olen täälläkin raportoinut, sekä sekalainen valikoima kuvia vanhoista ompelutöistäni, sekä täällä ennen nähdyistä, ja muista, aiemmin julkaisemattomista ompeluksista.

Tarve irralliselle, pelkästään ompelutöihin keskittyneelle blogille syntyi, kun yhtäkkiä moni kyseli: "Onko ompeluksiasi nähtävissä jossakin netissä?", ja tajusin, että näille kyselijöille Juntusen naapurit päänsisäisine horinoineni ei ehkä ole kaikkein antoisin osoite.

Siispä nyt on Kellariompelimo-blogi, jota pitää Ompelija Elina, ja Olina saa rauhassa jatkaa horinointiaan tässä netin nurkkauksessa.

Matkalla

Huomenna mennään taas läpi Suomenmaan. Laukkuun pakkaan kirjan (Naimapuuhia), stereoissa soi rock (Inis:Matkalla) ja perillä odottaa herkkuruoka (perinteisesti papan lasagne).  Kivaa eloa ja oloa sinullekin!